Ihmisenä ihmiselle
Pimeät illat, huurteiset aamut ja väriloistostaan vähitellen riisuutuvat puut. Juicen sanoin: "Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen." Olen viime viikot mietiskellyt, onko luonnon laskeutuminen syksyn lepoon vaikuttanut myös ihmismieliin. Lokakuun aikana on monissa työkohtaamisissani nimittäin noussut puheeksi, miten keskeistä ihmisten kanssa työskennellessä on se, että myös työssään saa olla olemassa ihmisenä ihmiselle. Tähän oivallukseen on tiivistynyt keskusteluja niin musiikkikasvatuksen kuin mielenterveystyön, työnohjausten kuin yliopisto-opetuksen parissa. Mutta mitä tuo "ihmisenä ihmisille" oikein tarkoittaa?
Tässä kohtaa toivoisin, että minulla olisi valmiina hieno ja hyvin pureskeltu vastaus. Ei kuitenkaan ole, sori siitä. Tuntuu, että kerta toisensa jälkeen koen oloni untuvikoksi, ihmettelijäksi ja toisinaan vähän tomppeliksi ihmisyyden kysymysten parissa. Uskallan kuitenkin arvata, että jotain kokonaisena ihmisenä olemisesta ja elämisestä löytyy läsnäolosta. Siitä, että pysähtyy ja keskittyy vain juuri nyt käsillä olevaan hetkeen. Silloin ei mieti kauppalistaa, eikä sitä sähköpostia, johon pitääkin muuten muistaa vastata. Ihmistyötä tehdessä läsnäoleminen on kohtaamisissa ensiarvoisen tärkeää. Jos ammattilainen kohtaa asiakkaan, mutta ei ole läsnä tilanteessa, tilanteet etenevät ennakko-oletusten ja rutiinin mukaan. Asiakkaan ongelma tai haaste voi tulla hoidetuksi, mutta voiko kohtaamista syntyä ilman läsnäoloa?
Martti Lindqvist tutkii kirjassaan Auttajan varjo (1990) kaikenlaisille auttamisammateille yhteisiä eettisiä kysymyksiä. Hän kirjoittaa: "Ihmistyö on ihmiskäsityksen jatkuvaa luonnostelua kaksisuuntaisessa kohtaamistilanteessa. Olemme matkalla omaan ihmisyyteemme asiakkaamme kanssa." Lindqvistin kirja on edelleen ajankohtaista luettavaa kaikille ihmistyötä tekeville. Tosin, ei tämäkään kirja tarjoa valmista vastausta ihmisen elämän kysymyksiin, mutta ainakin perusteltua ja pureskeltua pohdintaa aiheesta.
Kun ammattilainen on läsnä, hän voi kohdata asiakkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Hän myös antaa itselleen mahdollisuuden tulla eläväksi omassa ammattiroolissaan. Ilman aitoa läsnäoloa on riski, että ammattirooli jää vain ulkoiseksi rooliksi. Mikäli työroolissa ei pysty elämään omana itsenään, käy ulkoisen ammatillisen kuoren kannattelu uuvuttavaksi. Toisaalta, tuo kuori voi suojata silloin, kun työssä joutuu kokemaan uhkaa ja toimivat rutiinit kantavat tiukkojen tilanteiden yli. Riskinä onkin kadottaa itsensä hyvin toimivien roolien ja rutiinien alle. Pysähtyminen, esimerkiksi työnohjauksen merkeissä tai muuten vaan, mahdollistaa ammattilaiselle yhteyden palauttamisen omaan itseensä ja vahvistaa läsnäolemisen edellytyksiä.
Lokakuun ilta alkaa jälleen kerran hämärtyä. Jos tämä pimeys johdattaa minua ja kohtaamisiani vielä syvemmälle ihmisyyden kysymyksiin, odotan jo innolla marraskuuta! Ja jos jonkun simppelin ohjeen ihmisenä elämiseen haluaa, niin voi ottaa vaikka tämän: "Pane käsi käteen, ollaan hiljaa." (Juice Leskinen: Syksyn sävel)
