Ajoin liittymästä ohi ja minusta tuli filosofi

14.03.2022

Viime viikolla ajoin Tampereelle koulutukseen. Vaikka jonkin verran oli ollut etäilyä, oli reitti tuttu ja huristelin menemään rennolla otteella, radion mukana lauleskellen. Sitten huomasin, että tuossa nyt meni SE liittymä, josta minun olisi pitänyt kääntyä. Tunnen Tamperetta vain tuttujen reittien osalta, eli minulla ei ollut aavistustakaan, miten pääsisin perille.

Oivalsin jotain suurta: Välillä täytyy ajaa liittymästä ohi, että voi löytää jotain uutta, ja silti löytää perille. 

Arkisessa elämässä rutiinit varmistavat sen, että voimme elellä rennolla otteella. Aika tavallista kuitenkin on, että kohtaamme toistuvasti samanlaisia ärsyttäviä tilanteita ja pulmia. Työelämässäkin toisinaan päätyy ihmettelemään, että jaahas, taas hakkaan päätäni seinään tämän saman asian kanssa. Näissä tilanteissa on äärimmäisen hedelmällistä pysähtyä tutkimaan omia rutiineja ja työpaikan toimintakulttuuria. Joskus tämä tarkastelu onnistuu yksin tai kollegan kanssa, usein kannattaa kuitenkin kutsua mukaan työnohjaaja.

Työnohjauksessa koulutettu työnohjaaja kutsuu sinut katsomaan työtäsi uudesta näkökulmasta. Huomaat paremmin omaa toimintaasi ja pystyt harjoittelemaan vanhan työsi näkemistä uusin silmin. Joskus ongelmat ovat myös sellaisia, joihin sinä et voi vaikuttaa. Tällöin työnohjaaja auttaa sinua suuntaamaan energiasi siihen, missä siitä on hyötyä. Voit löytää työhösi uutta virtaa tai muistaa jälleen, miksi vuosia sitten innostuit juuri omasta työstäsi.

Minun harhailuni Tampereen moottoritiellä ratkesi sillä, että käännyin seuraavasta liittymästä keskusta-alueelle. Puhelimen navigaattorin avulla saavuin perille, vain vähän myöhässä. Pääsin suoraan auton ratista tutkimaan omaa työelämääni ja silloin se tapahtui! Oivalsin jotain suurta: Välillä täytyy ajaa liittymästä ohi, että löytääkin jotain uutta, ja juuri silloin voi löytää perille.

Jos elämäni päättyy yllättäen, toivon että ainakin tämä suuri ja ainutlaatuinen hetkeni filosofina jää elämään jälkipolville. (Ehkä jää myös tiskit altaaseen, ja itseasiassa pyykitkin on vielä koneessa. Toivotaan, että elämä ei vielä nyt pääty.)